Hieman kateellisina olemme ottaneet vastaan uutiset Suomen talvesta. Meilläkin on täällä talvi, mutta kovin vaatimaton verrattuna suomalaiseen talveen. Silloin tällöin täällä ripauttaa lunta 10 senttiä, mikä sulaa viimeistään parin päivän sisällä pois, saaden kuitenkin ensin koko kaupungin aivan sekaisin. Saksalaiset ovat kovia poikia ajamaan autolla. He ovat siinä ehdottomasti parempia ja nopeampia kuin kukaan muu koskaan missään... ainakin omasta mielestään. Käsimerkkiä ja idiootti-irvistyksiä jaellaan tiuhaan. Töötti huutaa heti, jos toinen on hieman hidas. Talviliikenteessä saan kuitenkin oman vuoroni naureskella heille. Vaikka tiet suolataan tukevasti ja ne ovat sulat, saksalainen ajaa kolmeakymppiä, jos jossain näkyy tippakin lunta.
Kuvassa Roni ja Moritz luistelevat paikallisella pellolla!
Alpit ovat kovin lähellä ja olemme jo selvittäneet, minne lasten kanssa kannattaa suunnata laskettelemaan, mutta kaiken ajan vie Ronin ja Dominicin jääkiekko harrastus. Niin kiva kuin onkin, etta pojat ovat löytäneet hyvän harrastuksen ja viihtyvät jäällä, se on raskasta minulle välillä. Esimerkiksi keskiviikko iltaisin olemme kaikki jäähallilla kolme tuntia. Ensin on Dominic jäällä ja sitten Roni. Moritzilla on aina mukana oma maila ja pallo, joilla sohlata. Nea makaa jäähallin lattioilla ja värittelee prinsessa värityskirjaansa.
Dominic sai joululahjaksi maalivahdin varusteet lainaan ja on nyt kokeillut maalivahtina olemista, mikä on selvästi hänen juttunsa. Ensi viikonloppuna hän pääsee ensimmäiseen turnaukseen kokeilemaan taitojaan, joita on kyllä treenattu vasta kovin vähän. Turnauksen pelaajat ovat onneksi Dominicia vuoden pari nuorempia.
Ensi viikonloppuna meidän perheellä on kolme turnausta. Kaksi niistä on kotona eli Augsburgissa, kolmas noin sadan kilometrin päässä Ingolstadtissa. Pete on firman hiihtoreissulla Itävallassa ja minä kuskaan sekä leivon. Kotiturnauksiin ei mennä vain kannustamaan, vaan viedään mukana myytäväksi tai pikku kiekkoilijoille syötäväksi pari kakkua tai parikymmentä sämpylää.
Kiekkoilukieli on saksa. Toisaalta se on hyvä pojille, että tulee saksan kielikylpyä. Toisaalta se hidastaa poikien pääsyä joukkueen hyväksytyksi jäseneksi. Kommunikointi joukkuekavereiden kanssa on vaikeaa. Dominic kyllä jo yksi päivä kysäisi täysin sujuvasti saksaksi parilta pukuhuoneen ulkopuolella pelaavalta pelikaverilta "Darf ich mit spielen?" (tai jotain sinne päin) ja ne kehvelin kekarat sanoivat "Nein". Siinä sitten äiti saattoi taas todeta kielitaitonsa rajallisuuden, kun ei pystynyt auttamaan tilanteessa.
Roni nauttii pelaamisesta ja opettelee jääkiekon rajuja tapoja.
Isi aina välillä vähän neuvoo, että mikä on sallittua, mikä ei. Kuinka taklataan, mutta ei anneta poikittaista mailaa... Toisinaan on valitettavasti jouduttu selvittämään tulkin avulla pukkarissa kiusaamistilanteita. Onneksi muut vanhemmat ovat erittäin ystävällisesti Ronin tukena ja auttavat.Koulua käydään sitten englanniksi Augsburgin kansainvälisessä koulussa. Kiitos Vaasan englantilaisen leikkikoulun ja Suvilahden koulun lapset osasivat jo tänne muuttaessamme englantia. Se on edistänyt sopeutumista. Lukemaan ja kirjoittamaan opetteleminen englanniksi on kuitenkin ottanut oman aikansa. Roni kun vielä hyppäsi ekalta luokalta kolmannelle, olen minäkin välillä kovilla kotona, kun läksyjä väännämme yhdessä. Näin puoli vuotta koulua käytyämme ja ensimmäisiä todistuksia odotellessamme (ne jaetaan hiihtoloman alla), täytyy kuitenkin olla ylpeä omista pojistaan ja sanoa, että mahtavasti ovat pärjänneet, tsempanneet ja kavereita saaneet! Vaikka Suomen kaipuu Ronia aina välillä vähän kaivertaakin...
